maanantai 19. huhtikuuta 2010

Koiranhierontakurssilla 18.4.

kuva: Katja Kuusela

Osallistuin Vapun kanssa Pääkaupunkiseudun Kultaisten järjestämälle koiranhierontakurssille, jossa kouluttajana toimi Tommi Turunen. Meitä oli vain neljä mukana, joten saimme varsinaista teho-opetusta!

Lyhyen teoriaosuuden jälkeen kävimme läpi koiran lihaksia ja niihin soveltuvia hierontatekniikoita. Lämmittelyä, hierontaa ja venytyksiä. Venyttelyitä en ole aikaisemmin uskaltanut koiralle tehdä ja tunnetusti olen maailman huonoin ihmisten hieroja, joten miksi koira olisi tehnyt poikkeuksen?

Vapulta löytyi pieniä jumeja selästä lapojen takaa sekä reisistä, mikä voi olla peruja viime syksyisestä onnettomuudesta. Silloin Vappu hyppäsi ekoissa kisoissamme A-esteen HARJALTA pää edellä kuperkeikan kautta alas. Pahalta se loikka näytti, mutta hieroja sai jumahtaneen selän onneksi auki. Pitäisi viedä taas Tia Mellinille tsekkiin, kun edellisestä kerrasta on jo aikaa.

Pahinta rääkkiä koiran keholle varmasti ovatkin kaikki kisat, joissa suoritus on nopea, räjähtävä ja saattaa olla vielä muutama tunti huilia ennen seuraavaa starttia. Pitääkin olla todella tarkkana, että lihakset pysyvät lämpiminä ja kunnossa. Kauhulla ajattelen sitä viime talven Hyvinkään kisaa, jolloin ulkona oli -27°C… Siellä jäätyi BOT-liivikin.
Nyt kun on hierontaa harjoiteltu käytännössä, uskallan ehkä avata sen viime vuonna Messarista ostetun hierontakirjankin. ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti