Pieni ahdistus on ollut päällä, kun tokon SM-kisat ne vain lähenevät ja treenitauko sen kun pitenee. "Huomenna mä varmasti treenaan" -selitys ei enää toimi, koska Vappu on lähdössä Jannen kanssa huomenna mökille ainakin viikoksi. Pakko oli siis tehdä jotain tänään, vaikka keskellä päivää olikin koiralle sietämätön helle. Toisaalta mua myös kiinnosti kokeilla pahimman kautta, että mitä Vappu vielä tokoilusta muistaa. Ollaan tokoiltu viimeksi talvella, siis oikeasti!
Päätin tehdä kaikki liikkeet hyppyä lukuunottamatta lähes kokeenomaisesti. Ennen treeniä raotin normaalisti kisoissa palkkana käyttämääni herkkuhyytelöä, jolloin viretaso nousi hiukan. Treenipaikka oli ihan peruslenkkireitin varrella oleva pieni fudiskenttä, eli vähän liian tuttu.
1. Seuraaminen taluttimessa
Ihan ok-seuraamista helle huomioiden. Vähän laahustavaa, mutta pysyi kuitenkin messissä. Tein vähän lyhyempänä kuin kokeessa, ajattelin mielummin tehdä tästä osiosta mukavan. Kyllä se tietää edelleen, mitä seuraaminen on. Tosin nyt kyllä kehuin ja kannustin, mitä kokeessa en tekisi.
2. Luoksetulo
Vauhdikas, suorastaan riehakas sivulletulo jonka asentoa jouduin taas korjaamaan. Tätä ehtii vielä onneksi hiomaan.
3. Liikkeestä maahan meno
Täydellinen, ei näköjään tarvinut mitään muistuttelua tämän puolen vuoden tauon jälkeen. Hieno tyttö. :)
4. Seuraaminen taluttimetta (pakko ottaa väliin joku muu liike)
Vähän laiskaa, pistän sen helteen piikkiin. Pitää tehdä niitä lyhyitä ja täydellisiä seuraamisia, jotta pääsee palkitsemaan kunnolla.
5. Liikkeestä seisomaan jääminen
Täydellinen, tämän ja maahanmenon Vappu kyllä osaa vaikka unissaan. Tosin alussa lähti taas seuraamaan laiskasti, mutta haki kuitenkin oikean paikan enkä joutunut käskyttämään uudelleen. Helle vai motivaatio...?
6. Paikallamakuu
Meidän kompastuskivi ja murheenkryyni. Vappu pälyili ympärilleen ja kun pari autoa ajoi ohitse, olisi jopa saattanut nousta ylös. Onneksi kuitenkin pysyi maassa ja päätin tehdä liikkeen lyhyempänä (ehkä vain minuutin mittainen?). En halunnut ottaa riskiä että ehtisi nousemaan ylös.
Mutta nyt voin hiukan huokaista, sillä ei me ihan suossa olla. Pitää tehdä pieniä muistuttelutreenejä ennen koetta, ja niiden pitää ehdottomasti olla Vapulle hauskoja ja palkitsevia. Vappu joutuu/pääsee olemaan mökillä nyt todella paljon, joten se on vähän huono asia meidän yhteistyön kannalta. Mökillä kun kaikki opittu tuntuu unohtuvan ja varsinkin käskyjen noudattaminen on joskus raivostuttavan hidsta. Mökkikauden jälkeen menee aina jonkin aikaa saada koira takaisin ruotuun. :-D
lauantai 3. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
