Ylivoimaisesti hauskin laji on löytynyt! Olimme Vapun kanssa mukana GR:n joukkueessa Roturace-tapahtumassa, mikä on rotujen välinen leikkimielinen pikajuoksukisa Hyvinkään Vinttikoiraradalla.Voi jestas että koirilla oli hauskaa! Meidän joukkueelle ratajuoksukerta oli ensimmäinen, joten emme kokeilleet vieheen perässä juoksemista vaan juoksimme itse edeltä ja koirat tulivat perässä. Emme myöskään päässeet etukäteen harjoittelemaan radalle, joten homman uutuuteen nähden koirat juoksivat todella hyvin.
Joukkueessa on aina neljä koiraa, joista jokainen juoksee vuorotellen 80 metrin pikakiihdytyksen ja joukkueen lopullisiin aikoihin lasketaan kaksi keskimmäistä mukaan (paras ja huonoin aika jää pois, järjetön sääntö). Tässä lajissa se voittaminen ei todellakaan ole pääasia.
Mukana oli myös toinen kultsujoukkue, varsinaiset ratajuoksukonkarit eli Katja ja Ansku koirineen. Vappu oli meidän joukkueen nopein ja kolmanneksi nopein kultsu ajalla 8,67 s. Itse uskon salaa, että täydessä kisakunnossaan Vappu olisi päässyt hätyyttelemään Oivan ja Onnin aikoja… Nyt päällä oli antibioottikuuri ja ensimmäisen kerran jännitys, joten ensi vuonna otetaan poikien kanssa revanssia. ;-)
Golden Ringin joukkueen sijoitus 29./40. ja joukkueessa meidän lisäksi mukana Tanja ja Daisy sekä Sanna Tinkan ja Sissin kanssa.Kuvat: Katja Kuusela

Pojat ovat valmiina revanssiin! Suorastaan odottavat innoissaan... :)
VastaaPoistaTuo on kyllä hauskaa puuhaa.