Pohjanoteeraus 25.9.

Eilen käytiin agi-kisoissa Purinalla vetämässä pari rataa. Sairastelun vuoksi ei olla päästy treeneihin moneen viikkoon, joten taas mentiin vähän kokeilemaan. Ulkona tehtiin harkkakentällä muutaman kerran keppejä, hyppyjä ja A.ta. Ja kuinkas ollakaan, Vappu sai hepulit useamman kerran ja karkasi ties kuinka monta kertaa! Voi syvä hävetys. Rengasta ei suostunut menemään millään, keppejä ei kertaakaan kunnolla. Kylläpä lupaili hyvää kisaa ajatellen. Käytiin vielä toiveikkaina koirapuistossa, mutta sielläkään ei ollut yhtään leikkikaveria kenen kanssa olisi voinut pahimman virran tappaa.

Eka rata:
Hyppykimara heti alkuun. Istutin Vapun ihan ekan esteen taakse, ettei saisi taas päähänsä kiertää sitä (se on aina ollut lopun alkua). Todella laiskasti lähti liikkeelle, ei ollenkaan omaan tyyliinsä. Kummasti sitten kolmannen hypyn jälkeen karkasi ulos radalta, suoraan kanttiinin ovesta sisään! Tuomari totesi vain että haepa koira pois. Pah ja pyh, ei päästy edes vauhtiin! Kun puhutaan huonoista ja hyvistä hyllyistä, niin tämä oli kyllä kaikkien aikojen surkein hylly.

Toka rata:
Pelasin varman päälle ja lähetin Vapun ihan vierestä, melkein lentävänä. Nyt vauhtia olikin jo paljon paremmin, mutta pirulainen kävi koskemassa A:ta ja hylly siis siitäkin. Loppurata meni ihan ok; renkaalla ei mitään ongelmaa, kepit muistaakseni täydellisesti ja keinu hiukan lentävänä. Lopussa karkasi kyllä A:lle ja siitä viimeistään olisi tullut hylly. Ei jäänyt hyvä mieli näistä kisoista.

Taidan jättää kisaamisen toistaiseksi. Ihan järjetöntä käydä hakemassa hylkyjä peräjälkeen, kun koira ei selvästikään ole kiinnostunut mun ohjauksia kuuntelemaan. Meillä on TAAS joku yhteistyöongelma nyt meneillään. Katsotaan mitä Alma meille keksii, kun päästään taas pitkästä aikaa aloittamaan Purinalla treenaaminen. Onhan agility kivaa vaikkei kisaisikaan, mutta en tiedä miten jaksan itse sellaisesta harrastuksesta motivoitua.

”Varsinainen tehoimuri - kulkee kovaa ja imee verenhajua kaukaa”

Näin kirjoitti Vapun arvostelulomakkeeseen tuomari Mikko Ahde.

Käytiin 12.9. GR:n mejä-mestaruudessa asti muistuttelemassa, miten sitä oikein jäljestettiinkään. Edellisestä verijäljestä tosiaan on jo aikaa 2,5 kuukautta (oltiin 13.6. kokeessa). Itse olen ollut sen verran sairaana, että jälleen kerran ”unohtui” tehdä mitään treeniä. Kyllähän se Vappu osaa…

Loimaan maastot olivat aivan ihanat ja helppokulkuiset, taas kerran sattui jälkipariksi mukava mies. Käypä mulla aina hyvä tuuri. ;-) Kelikin oli hiukan sateinen, eli juuri täydellinen jäljestykseen.

Vapun jälki oli todella helppokulkuinen, suorastaan päiväkävelyllä oltiin. Vauhtia jouduin taas hillitsemään, mutta omasta mielestäni Vapun vauhti oli huomattavasti totuttua rauhallisempaa. Jäljestystyyli on tosin muuttunut ilmavainuiseksi ja varmaan kymmenisen kertaa huomasin käveleväni riistapolkua pitkin. Hirvittävää, mutta onneksi Vappu myös osasi pysytellä oikean jäljen perässä. Harmittavasti juuri ennen ensimmäistä kulmaa Vappu meni riistapolkua pitkin autotielle asti – hukka. Ensimmäistä kertaa molemmat makaukset merkattiin todella tarkasti, mistä olen hyvin iloinen. Yleensä ainakin toinen on oikaistu jo kaukaa…

Loppumatka oli aikamoista kimpoilua jäljen päällä ja sivulla ja ties kuinka ristiin rastiin siellä mentiin. Ihan mielivaltaista sinkoilua. Tuomari hämmästeli Vapun jäljestystyyliä, kun koira näytti ettei sillä ollut pienintäkään haisua mihin pitäisi mennä (nenä ei käynyt ollenkaan), mutta kummasti se vain pysyi jäljen tuntumassa. Ties vaikka olisi tuurilla vetänyt kaadolle asti. ;-)
Ensimmäistä kertaa kannustin Vappua useamman kerran. Aina pysähdyttäessä (noh, ainakin vauhdin hidastuessa) kuiskasin ”jälki, etsi jälki”. Tuntui auttavan, ihan kuin olisi tarvinut muistuttelua mitä siellä oltiinkaan tekemässä.

Pia oli meillä oppaana (hahaa, vihdoinkin pääsi Vapun kyytiin!) ja kaadolla jäljestyksen jälkeen käännyin tyytyväisenä huikkaamaan, että eihän meillä nyt niin kova vauhti ollutkaan. Pia ja tuomari pudistelivat tyrmistyneinä päitään ja totesivat yhteen ääneen, että vauhtia oli ja paljon. Jäljestysaika 14 minuuttia ja siihenhän sisältyi yksi hukka. Mun mielestä oltiin ihan päiväkävelyllä! Vauhtisokeutta ilmassa, kenties?

Itse olin oppaana jäljellä, jonka koira sai 1-tuloksen. Tämä koira jäljesti omasta mielestäni to-del-la hitaasti, jäi matkalla mm. pureskelemaan keppejä, kierimään, kuseskelemaan. Sillä ei ollut mihinkään kiire, mutta kummasti vain piti mielessä mitä siellä oli tarkoitus tehdä. Olin jo varma että aikaraja tulisi vastaan, mutta lopuksi tuomari totesi että sillä koiralla oli ihanteellinen vauhti. Minä olin aivan ”???”. Siis voi jessus, jos se oli ihanteellista, niin mä voin heittää hanskat tiskiin välittömästi. Tai palata mejän pariin joskus Vapun ollessa joku veteraani-jalkapuoli.

Meille siis tuloksena 36 pistettä ja AVO2. Eikä saatu edes Paras Yritys -pokaalia!! :-D Jos joku ei tiedä, niin niitä meillä on jo kaapissa useampi. ;-) Kyllä se puuttuva ykkönen on tiukassa, ei voi muuta todeta.